Taiteen perusopetus

Taiteen perusopetus on paikallisissa taideoppilaitoksissa annettavaa eri taiteenalojen taidekasvatusta. Porin kaupunginhallitus on kokouksessaan 14.5.2007 myöntänyt Porin Tanssiopistolle luvan tanssin taiteen perusopetukseen.
Taiteen perusopetus on

  • tavoitteellista ja valtakunnalliseen opetussuunnitelmaan sidottua

  • tasolta toiselle siirtyvää, monipuolista, luotettavaa ja jatkuvaa

  • osa Suomen koulutusjärjestelmää, ja siitä säädetään taiteen perusopetuksesta annetussa laissa

  • kansainvälisesti ainutlaatuinen koulutus- ja harrastusmuoto

Taiteen perusopetuksen piirissä lapsi/nuori voi keskittyä oman kiinnostuksensa mukaiseen taiteen alaan motivoivassa ilmapiirissä samanhenkisten ystävien seurassa.

Harrastuksesta saa päättötodistuksen, jolla on merkitystä kaikilla taiteen aloilla sekä monessa muussakin opiskelussa ja työelämään pyrkimisessä.

Harrastuksen taiteen perusopetuksen parissa voi aloittaa koululaisena, sitä nuoremmat osallistuvat varhaisiän taidekasvatukseen.

Taiteen perusopetuksen piiriin pääsevät kaikki tanssikoululla opiskelevat lapset, nuoret ja aikuiset.
Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän laskennallinen laajuus on 500 tuntia (tunti=45min). Se jaetaan yhteisiin opintoihin (300 tuntia) ja teemaopintoihin (200 tuntia).
Opintokirjaan merkitään suoritetut tunnit vuosittain.
Kun oppilas on saanut kaikki tunnit täyteen, hän saa virallisen todistuksen Taiteen perusopetuksen tanssitaiteen yleisen oppimäärän suorittamisesta. Todistuksesta on ollut moninaista hyötyä jatko-opinnoissa!

Keväällä 2024 todistuksen saivat: Toini Lehtonen, Milla Leinonen, Sara Sirén, Sonja Lovén, Kerttu Hautaniemi ja Stella Lousti
Onneksi olkoon!

Aikaisemmat:
2023 Nanna Kangas, Sofia Björn, Ninja Kuparinen, Aliisa Wright, Anna Pirttinen, Titta Niemi ja Salla Hämäläinen
2022 Ada Salonen, Aino Lehtonen, Alisa Salo, Elli Poskiparta, Emma Vastamaa, Malva Rantanen ja Venla Virtanen
2021 Anni Kerola, Miida Hatulainen, Elsa Hämäläinen, Maria-Sofia Setälä, Pinja Puskala, Ida Linnainsaari, Ronja Mahkonen, Ella Turpeinen, Veera Ellonen ja Sofia Halme
2020 Ada Salonen, Elli Mäki ja Hilma Tillqvist
2019 Julia Tuura, Matilda Ollonqvist ja Emilia Pihl
2018 Ella Eestelä, Heidi Elers, Alma-Aurora Kartio, Matilda Elonen, Vilma Lehtinen, Enni Nyrhinen ja Vilma Rinnemäki
2017 Celina Maunu, Emmi Tervo, Sylvi Nurmi, Ninni Mäkelä, Linda Gaetti, Vilma Aakula ja Siiri Raita
2016 Vilma Liimatainen, Veera Rinnemäki, Hilla Kontinen, Hilma Alakoski ja Aada Erola
2015 Aida Saarnijoki, Vellamo Tuulivaara, Iida Komulainen, Aliina Kulmala, Nitta Kangas, Annika Porri ja Nea Tuomisto
2014 Ada Järvinen, Tessa Renfors, Janika Keskinen ja Essi Enola
2013 Suvi Rosenqvist, Julia Aalto, Pauliina Väisänen
2012: Camilla Michelin, Hanna Kunnas, Adalmiina Suikkanen, Miia Vesalainen, Ellen Ventelä, Elma-Maria Alakoski
2011: Aijaliisa Torkkeli, Anniina Rosenqvist, Ida-Maria Mäki, Clara Mattila, Sanni-Leena Salonen
2010: Eva-Lotta Rautelo, Jessica Nokelainen, Essi Niemi, Jenni Viitanen, Monica Koskinen
2009: Lauriina Holmström
2008: Sarianna Virtanen
2007: Marjo Tikkanen, Emma Rahkola, Helena Urpulahti, Marjaana Saarinen, Salla Forsman, Annika Lehtonen